Erilaisia juoksukilpailuja

Juokseminen on kuulunut ihmisten harrastuksiin ja kilpailuihin aina. Juokseminen iskeytyy useisiin lapsiin jo pienenä, kun pitää juosta kilpaa kohteeseen ja usein kävelemisen sijaan juokseminen on paljon hauskempaa. Juoksukilpailut ovatkin tästä syystä olleet olemassa käytännössä aina. Juoksu kuuluu yleisurheilun piiriin ja juoksukilpailuja näkeekin eniten yleisurheilukilpailuissa. Juoksemaan pääsee tietysti muissakin kisoissa ja tapahtumissa. Yleisurheiluun kuuluu yhdeksän eri juoksulajia. Suomessa niitä kaikkia kokeillaan myös kouluissa.

Pikajuoksu on ehkä tutuin ja tunnetuin juoksulaji. Siinä juostaan kilpaa esimerkiksi 100, 200 tai 400 metrin matkoilla. Pituus voi kuitenkin olla käytännössä mitä vain. Kilpailu juostaan radalla, jota löytyy urheilukentiltä ja –stadioneilta. Pikajuoksussa juoksija juoksee maksimivauhtia koko matkan ja monesti tulokset ovat kiinni todella pienistä aika- tai matkaeroista. Pikajuoksusta seuraava laji on keskipitkän matkan juoksu. Niiden pituudet ovat 800 metristä 3000 metriin, eli kolmeen kilometriin. Suomalaiset ovat olleet menestyneitä juuri 1500 metrin juoksussa ja tuoneet kotiin kolme olympiakultaa. Ensimmäisen voitti Paavo Nurmi vuonna 1942, toinen saatiin vuotta 1928 Harri Larvan voittojuoksusta ja kolmas kultamitali on Pekka Vasalan ansaitsema vuonna 1972.

Maraton

Paavo Nurmen kunniaksi järjestetään myös maraton. Maraton on 42 kilometrin pituinen kestävyysjuoksu. Maailmanennätys maratonin suorittamiseen on 2:01:39, jonka saavutti kenialainen Eliud Kipchoge Berliinissä vuonna 2018. Nopein naismaratoonari on suorittanut kilpailun aikaan 2:15:25. Hän oli englantilainen Paula Radcliffe, joka juoksi ennätyksen vuonna 2003 Lontoossa. Pitkän matkan juoksukilpailuja ovatkin kaikki yli 3000 metrin pituiset juoksukilpailut. Arvokisoissa juostaan 5000 ja 10000 metrin pituisia kilpailuja. Pitkän matkan ja pikajuoksun iso eroavaisuus on siinä, että juoksijoiden kehot toimivat eri tavalla. Maratoonareiden ei tarvitse olla kovin voimakkaita, kunhan aerobinen kestävyys on hyvä, kun taas pikajuoksussa tarvitaan myös voimaa.

Viesti-, aita- ja estejuoksut

Juoksukilpailuissa on usein muita ominaisuuksia, kuin pelkästään juoksua. Esimerkiksi viestijuoksu on monille tuttu juuri kouluajoilta. Kyseessä ovat yleensä lyhyempiä, esimerkiksi 100 metrin pätkiä. Ensimmäinen juoksija aloittaa, sadan metrin jälkeen antaa viestikapulan seuraavalle ja näin tehdään aina viimeiseen, neljänteen juoksijaan asti.

Aitajuoksussa taas eri pituisille matkoille, kuten 100 tai 400 metrin välille laitetaan säännöllisesti kevyitä esteitä, joita juoksijoiden pitää ylittää. Monet eivät välttämättä tiedä, että aitojen kaatumisesta ei rangaista, mutta kaatuminen näkyy käytännössä joka kerta aina lopputuloksessa joka tapauksessa. Kaatuminen hidastaa tai vaikeuttaa juoksua huomattavasti. Aitajuoksun lisäksi on erikseen estejuoksu, jonka yleisin matka on 3000 metriä. Matkalle on asetettu erilaisia esteitä, kuten aitoja tai vesiesteitä. Miehet ovat juosseet estejuoksua olympialaisissa jo vuodesta 1920, mutta naisille se lisättiin vasta vuonna 2008.

Näiden lisäksi juoksukilpailuissa nähdään maasto-, rinne ja polkujuoksuja. Ne ovat myös haastavia ja kovaa kuntoa vaativia juoksulaleja. Juoksulajeissa mielenkiintoista on se, että vaikka juokseminen yhdistääkin kaikkia näitä lajeja, jokaisen lajin urheilijalta vaaditaan erilaista osaamista ja taitoa. Kaikissa juoksulajeissa tärkeää on kova kunto, mutta se tarkoittaa lajikohtaisesti eri asioita. Vaikka staminaa ja kestävyyttä löytyy jokaiselta ammattijuoksijalta, on urheilijoiden kunnossa silti huimasti eroja. Sen näkee erityisesti silloin, kun vierekkäin laitetaan ammattimaratoonari ja ammattipikajuoksija. Jo pelkät kehot ovat täysin erilaisia.

Juokseminen voi olla myös pelkkä harrastus ja yleisurheilu on muutenkin erinomainen harrastuslaji. Sitä voi harrastaa vaikkapa koko perheen kanssa, sillä sen eri lajit sopivat erilaisille harrastajille. Yleisurheilussa voi pitää hauskaa ilman, että sitä osaisi erityisen hyvin tai olisi urheilullisestikaan kovin taitava. Hauskaa on se, että melkein kaikki osaavat juosta, joten sitä voi harrastaa aina.