Juoksutapahtumat, joihin voit osallistua Suomessa

Juoksutapahtumat, joihin voit osallistua Suomessa

Juoksujalkaa kolottaa. Innostus valtaa mielesi, kun mietit tulevia juoksutapahtumia, joihin pääset osallistumaan. Juoksutekniikka on hiottu viimeisen päälle kuntoon juoksukoulun avulla. Kunto on kohdillaan. Juoksukengät ovat parhaista parhaat. Juoksuvaatteet ovat kenties planeetan hienoimmat – ainakin omasta mielestäsi. Nyt voi kesä alkaa ja juoksutapahtumat – täältä tullaan!  Jo kaksi vuotta sitten piti ensimmäisen kerran osallistua juoksutapahtumaan, mutta mutkia osui matkasi varrelle enemmän kuin olit odottanut. Haaste toisensa perään vei jo syviin vesiin ja usko siihen, että juoksemaan vielä pääsee, oli todella koetuksella. Ei ollut yksi eikä kaksi kertaa, kun juoksukengät olivat jo lähellä roskista, mutta jostain syystä ne roskiinheitolta säästyivät jokaisella kerralla. Viime keväänä kaiken piti olla kunnossa.

Valmistauduttu oli monista haasteista huolimatta. Motivaatiota oli haettu kissojen ja koirien kanssa, kun haasteita oli jälleen kerran tullut matkan varrelle. Periksi ei oltu annettu. Ja nyt oli aika päästä kisaamaan itseään ja ehkä vähän muitakin vastaan. Vaan eipä voinut kukaan tietää, että edessä olisi vielä yksi este – este, joka haastaisi henkisesti kovempaa kuin koskaan. Käsillä olivat viimeiset kunnon treenit ennen kisapäivää. Fiilis oli kohdillaan, keho tuntui hyvältä, jopa kelikin helli. Lähdit lämmittelemään ja herättelemään kehosi lihaksia hiljalleen. Vauhtisi tuntui todella hyvältä ja jokaisella askeleella olosi vain parani. Huomasit yhtäkkiä, kuinka hyvä olosi tarttui jopa suupieliisi ja alkoi nostaa niitä ylöspäin. Hymyilit kuin naantalin aurinko.

Yhtäkkiä löysit itsesi metsäpolun vierestä maahan kaatuneena. Totesit, että kompastuit johonkin ja polvi vääntyi ikävän tuntuisesti. Tuntemasi kipu kompastumishetkellä oli kova, muttei tuntunut enää sen jälkeen miltään. Hetkellinen paniikki iski, mutta sen hiljensi päättäväisyys. Totesit, että olipa hassu kömmähdys, ja treenit voivat jatkua. Päättäväisesti vaan eteenpäin ja nauttimaan hyvin alkaneista treeneistä. Noustessasi huomasit, että polveen sattui ja kovaa. Siinä hetkessä tiesit, ettet tulevan kesän aikana tulisi osallistumaan yhteenkään juoksutapahtumaan. Jotain oli mennyt rikki pahasti. Näit edessäsi kuvan, jossa kaikki vuoden aikana tekemäsi treenit valuivat tämän yhden kokemasi hetken takia kuin kaivosta alas. Jäljellä ei ollut enää muuta kuin polvessa tuntemasi kipu, mielesi valtaava pettymys ja poskillesi valuvat kyyneleet. Lääkäri oli myös kanssasi samaa mieltä – juoksemiselle sait sanoa hyvästit määrittelemättömäksi ajaksi. Oikean polven eturistiside oli katkennut ja vaati leikkausta. Siihen hetkeen asti olit elätellyt toivetta, josko polvi tulisi vielä kuntouksen avulla kuntoon ja pääsisit osallistumaan edes loppukesästä johonkin juoksutapahtumaan. Kuullessasi sanan “leikkaus”, viimeinenkin toivonkipinä sammui ja mielesi oli musta. Hetken lannistuminen ja maassa makaaminen – tätä kesti noin viikon. Sen jälkeen kylmän viileästi toteamus: yksin minä päätän, mihin suuntaan tarinani tästä eteenpäin menee. Päätös oli: ylöspäin. Siitä hetkestä eteenpäin ihminen, kuka oli ennen puskenut, pakottanut ja tehnyt hampaat irvessä, alkoikin harjoitella kehonsa kuuntelua, kärsivällisyyttä ja irti päästämistä. Toipumisesta alkoi tulla kivaa. Asteittain aloitetusta treenaamisesta alkoi tulla kivaa. Polvi parani nopeaa vauhtia. Motivaatio kasvoi päivältä. Usko siihen, että vielä pääsee juoksemaan ihan juoksutapahtumiinkin, vahvistui. Kehon lihakset vahvistuivat. Mielen lihakset vahvistuivat. Suunta oli täysin oikea – se tuntui kehon jokaisessa solussa!

Juoksutapahtumat – täältä tullaan!

Ja nyt ollaan tässä hetkessä. Juoksujalkaa kolottaa. Päätavoite ei ole enää päästä kilpailemaan juoksutapahtumiin itseään ja muita vastaan – tietysti onhan sekin kivaa. Nyt päätavoite on yksinkertaisesti nauttia jokaisesta juoksuaskeleesta, jonka saa ottaa – ja niitähän saa ottaa halutessaan montakin, koska juoksutapahtumia on tälle kesälle oletettavasti tulossa paljon! Mihin niistä sinä aiot osallistua?

Juoksutapahtumat - täältä tullaan
Juoksutapahtumat – täältä tullaan